Runoja

"[...]

Sanat olivat minulle kaikki kaikessa

mutta en tahtonut oppia heidän kieltään;

he tunkivat sen alas viisivuotiaasta kurkustani

minä syljin sen heidän kasvoilleen

[...]"

Näin kulkee säkeistö runossa "Iirin kielen oppitunti" (1980). Se oli mukana esikoisteoksessa, josta alkanut lyyrikonura on huipentunut vähitellen kuuden runokokoelman myötä. Niistä viimeisimmässä, myös ennen julkaisemattomia tekstejä sisältävässä koonnoksessa POEMS 1980--2015, Columbian yliopiston professorina vaikuttava Colm Tóibín (s. 1955) viittaa jo mestariin, jolla on oma "varma ja selvä runon äänilajiinsa".

Näissä runoissa kaikuu tyypillisesti kaupunkikokemus. Se on usein kerrostunutta lajia: mukana ovat Irlannin ja koko Euroopan mutkikkaat hengenperinteet, mutta ilmaisu on veistoksellista ja tehokasta, lähes välitöntä niin arkipuhunnassaan kuin myös korkeimmilla abstraktiotasoillaan.

"[...]

Siihen missä rakennukset olivat kerran seisoneet

taivas syöksyi nyt täyttämään neitseellisen tilan

Dublinin mielipuolisen valon mukiloidessa kasvojani,

[...]"